Kendon etiketti, tekniikka ja harjoitukset muodostavat kendon ytimen. Kendolla on pitkä kulttuurihistoria johon mahtuu vaikutteita aina buddhalaisuudesta ja japanilaisesta samuraiperinteestä moderneihin liikuntakäsityksiin. Vuosisatojen saatossa japanilainen miekkailu on kehittynyt surmaamiseen tähtäävästä sotataidosta elämänlaatua vaalivaksi kamppailutaidoksi.
Tänä päivänä kendo on monesta lähtökohdasta lähestyttävissä oleva liikuntamuoto, joka sisältää henkisen ja fyysisen kasvun välineet. Kendo on lajina yhtä kuin sen harrastajat. Tämän vuoksi kendoa ei voi tehdä yksin. Kendon harrastaminen on yhdessä tekemistä ja jatkuvaa oppimista. Kendon perinne elää harjoittelemisen kautta.
Kendoharjoittelu on luonteeltaan fyysistä. Alkulämmittelyn jälkeen harjoituksissa opetellaan kendon perusteita ja tekniikkaa. Kendoharjoitusten tarkoitus on kehittää kendotaitoja. Jatkuva kendo harjoittelu on haastavaa yhdessä oppimista, joka tarjoaa mahdollisuuden löytää niin fyysisen kuin henkisen kasvun eväitä.
Kendoharjoitus alkaa ja loppuu reihin eli kumarrukseen. Kumartaminen on tärkeä osa kendoa, se on merkki omistautumisesta harjoittelulle. Se tehdään tultaessa salille ja poistuttaessa salilta, aloitettaessa harjoitus ja kohdattaessa ja erottaessa harjoitusparista. Kendossa vastavuoroisuus, toisten ymmärtäminen ja kunnioittaminen on oman oppimisen keskeinen edellytys.
Aloitettaessa harjoitus, kumarrusta seuraa rituaalinen aloitus. Ennen valmiusasennon ottamista laskeudutaan arvokkaasti alas reisien varaan sonkyoon. Aloitus juontaa juurensa kaksintaisteluun valmistautumisesta. Sonkyo on tachi-ai-tilanne, jossa kohdataan vastustaja silmästä silmään, todetaan, että kumpikin osapuoli on valmis ja hyväksyy lähtötilanteen, jolloin kamppailu voi alkaa. Muodon noudattaminen on välttämätöntä ymmärtääkseen kendoa syvemmin.
Chudan-no-kamae on kendon perusasento, josta kaikki liikkeet alkavat ja johon ne myös päättyvät. Kamae on yleisnimitys valmiusasennolle. Kendossa on olemassa neljä muutakin kamaeta: jodan-no-kamae (yläasento) gedan-no-kamae (ala-asento) sekä harvinaisemmat hasso-no-kamae ja waki-kamae.
Kendossa kamae voidaan ymmärtää kahdella eri tavalla. Kokoro-kamaella
tarkoitetaan henkistä valmiutta ja ymmärrystä. Yleisesti kamae
kuitenkin ymmärretään mi-kamaena eli fyysisenä valmiusasentona,
joka mahdollistaa välittömän hyökkäyksen tai puolustuksen.
Chudan-no-kamaen tärkeimmät tehtävät ovat kontrolloida keskustaa,
säädellä etäisyyttä ja mahdollistaa ripeä toiminta.
Kendossa termillä kiai tarkoitetaan kendo-ottelussa kahden ihmisen välille syntyvän jännitteen ja energian purkautumista huutona. Termiä kiai käytetään yleisnimityksenä kendossa ja muissa budo-lajeissa äänenkäytöstä (myös kakegoe eli huutaminen).
Kiain käyttö on kendossa tärkeää. Kiain avulla opitaan hengittämään ja hyökkäämään. Kiailla tai huutamisella ei yritetä pelottaa vastustajaa vaan sen kautta valmistaudutaan fyysisesti ja henkisesti hyökkäykseen. Kendossa sanonta ki-ken-tai-icchi on syvällinen ohje, jolla ensisijaisesti tarkoitetaan kehon, mielen ja tekniikan harmoniaa. Yhtälailla kysymyksessä on käytännöllinen muistutus siitä, että tekniikan tekeminen edellyttää aina kehon, miekan ja äänenä purkautuvan tahdon yhtäaikaisuutta.
Hengityksen ja kian yhteys on merkittävä osa kendoharjoittelua ja se korostuu, mitä pidemmälle edetään kendon tiellä. Hyvä energinen kiai edellyttää oikein tehtyä palleahengitystä, jolloin painopiste pysyy alhaalla ja huuto lähtee vatsanpohjasta, eikä ole vain kurkunpäällä kiljumista.
Kendossa huudetaan aina osuma alueen nimi: men, kote, do tai tsuki. Myös hyökkäystä ennen päästetään voimakkaita huutoja, joiden tarkoituksena on kerätä kaikki energia hyökkäyksen tueksi. Sillä, mitä huudetaan ei ole sisällöllistä merkitystä. Jokaiselle kendonharrastajalle kehittyy oma persoonallinen tapansa käyttää ääntä.
Seme on yksi kendon syvällisimmistä käsitteistä. Yksinkertaisimmillaan se on vain hyökkäämistä ja aloitteen ylläpitoa. Alkeisopetuksessa seme tarkoittaa usein siirtymistä pitkältä etäisyydeltä yhden askeleen etäisyydelle ja keskustan haltuun ottamista lyömistä varten. Seme tarkoittaa myös asennetta, jolla hyökätään. Kendon perusasentoon chudan-no-kamaeen sisältyy semen ajatus. Seme tarkoittaa myös miekan suuntaamista kohti kurkkua. Jos miekka ei kohdistu pariin, ei tehokasta hyökkäystä voi tehdä.
Ki-ken-tai-icchi on peruslyönnin onnistumisen mittari. Tasapainoinen lyönti muodostuu miekanliikkeen, kehon ja mielen harmoniasta. Ihannetapauksessa lyönti osuu hyvin, jalat ja keho ovat hyvässä asennossa ja mahtava huuto eli kiai vahvistaa voimakkaan asenteen ilmenemisen menestyksekkäässä hyökkäyksessä.
Zan-shin tarkoittaa hyökkäyksen jälkeistä valppautta. Lyönti ei lopu osumaan. Zan-shin on uuden semen tai hyökkäyksen synty, joka estää oman lyönnin jälkeen vastustajaa pääsemästä yllättämään. Zan-shinilla kuvataan myös tilannetta tai tuntemusta, joka syntyy täydellä energialla tehdyn hyökkäyksen jälkeen, kun omaa hyökkäystä edeltävä energiataso palautuu välittömästi täysimääräisenä ennalleen.
Kendon tekniikat jakautuvat hyökkäystekniikoihin eli shikake-wazaan ja vastahyökkäystekniikoihin eli oji-wazaan.
Shikake-wazat eli hyökkäystekniikat ovat luonteeltaan voimakkaita peruslyöntitekniikoita. Kendon perusajatus sisältyy shikake-wazaan: kendossa on oltava koko ajan aktiivinen löytääkseen mahdollisuuden hyökätä, joka hetki valmiina lyömään. Shikake-wazassa on tärkeintä oikea asenne: heittäytyminen hyökkäykseen ajattelematta sen seurauksia (sutemi). Shikake-wazoja ovat mm. kendon peruslyönnit men: lyönti päähän, kote: lyönti ranteeseen do: lyönti kylkeen sekä tsuki: pisto kurkkuun.
Shikake-waza edellyttää rohkean ja pyyteettömän asenteen lisäksi ymmärrystä etäisyydestä ja siitä, milloin on hyvä hyökätä. Omalla aktiivisella toiminnalla on mahdollista järkyttää vastustajan tasapainoa monin eri tavoin. Aktiivinen painostaminen, herkkyys ja päättäväisyys, keskustan hallinta ja shinain (bambumiekka) kärjen ken-senin kontrolli ovat tärkeässä asemassa tunnistettaessa hyvä mahdollisuus hyökätä.
Oji-wazat ovat vastahyökkäystekniikoita. Niitä usein erheellisesti luullaan puolustustekniikoiksi, joita ne eivät suinkaan ole. Tilanne, jossa oji-wazaa voidaan käyttää, syntyy aktiivisen hyökkäyksen tuloksena, ei odottamalla vastustajan hyökkäystä jolloin on jo myöhäistä yrittää tehdä tekniikkaa. Vastustaja on pakotettava lyömään hänelle epäedullisesta asemasta. Oji-wazan tekeminen edellyttää hyvän hyökkäyksen lisäksi rentoutta ja terävyyttä.
Suburit eli ilmaan tehtävät peruslyönnit ovat perusopetuksen tärkein harjoitus, sillä niiden opettamiseen voi yhdistää oikeastaan kaikki kendon tekniikat. Subureilla opetellaan oikeat liikeradat. Suburit ovat oiva työväline esiteltäessä uutta. Tuttuun runkoon voi yhdistää uusia elementtejä. Suburien avulla voidaan johdattaa aloittelijoita kohti yhä vaativampia kendotekniikoita. Suburit ovat kuin kendon aakkosia.
Kirikaeshi on perusharjoitus, joka kulkee kendonharrastajan mukana aina. Kirikaeshissa harjoitellaan kendon jokaista tärkeää osa-aluetta ja pyritään yhdistämään ne harmoniseksi kokonaisuudeksi. Tekniikka, voima ja henki ovat kirikaeshin peruselementit. Kirikaeshin opetus on se, että vain yhteen voimakkaaseen kykyyn ei voida luottaa: ei riitä, että omaa vain hyvän tekniikan, tai että on rohkea ja voimakas. Kaikkia osa-alueita on jalostettava ja niiden välistä yhteistoimintaa kehitettävä.
Uchikomi-geiko on yleisnimitys peruslyöntiharjoituksille. Uchikomi-geikossa lyödään aina jotain konkreettista kohdetta: varusteet päällä olevaa opettajaa tai henkilöä, joka ottaa lyönnit vastaan miekalla suojaten. Kaikki peruslyöntiharjoitukset ovat tavallaan uchikomi-geikoa. Kuitenkin uchikomi-geikolla useimmiten tarkoitetaan harjoitusta, jossa opettaja avaa oppilaalle lyöntipaikkoja toinen toisensa jälkeen, joihin oppilas pyrkii tekemään mahdollisimman hyviä peruslyöntejä pitämättä taukoa lyöntien välillä.
Kakari-geiko on astetta vaativampi harjoitus kuin uchikomi-geiko. Kakari-geiko on hyökkäysharjoitus, jossa opettaja ei avaa paikkoja automaattisesti. Oppilaan on tehtävä lyöntipaikat itse. Opettaja antaa oppilaan lyödä perille vain tasapainoisia lyöntejä. Opettaja vastaa oppilaan huonoihin yrityksiin ohjaamalla lyönnin sivuun tai lyömällä takaisin. Kakari-geiko on intensiivinen ja jatkuva hyökkäysharjoitus.
Vapaaottelu on parhaimmillaan kun harjoituskumppanit ovat taidoiltaan kutakuinkin
samanveroisia tai vastassa on kokeneempi partneri. Silloin on hyvä mahdollisuus
terävöittää kaikkia kendon osa-alueita hyvässä
ja reippaassa hengessä. Kokeneemman velvollisuus on aina opastaa vähemmän
kokenutta harjoituskumppania. Vapaaottelu opettaa mukautumaan harjoituskumppanin
liikkeisiin ja löytämään hyviä hyökkäysmahdollisuuksia.
On tärkeää oppia tunnistamaan omat virheensä: jos jokin
oma tekniikka ei toimi, pitää pyrkiä kokeilemaan vaihtoehtoisia
tekotapoja. Ennen kaikkea on hyväksyttävä se, että tulee
itse lyödyksi harjoituksen aikana, siitä ei saa tuohtua vaan siitä
tulee ottaa opiksi ja arvostaa harjoittelukumppanin taitoja.
Kendossa on kymmenen kataa eli ennalta sovittua pariharjoitusta, jotka tehdään
ilman varusteita puumiekalla bokkenilla. Seitsemän katoista tehdään
pitkällä miekalla ja kolme lyhyellä miekalla. Katat syventävät
kendoharjoittelijoiden ymmärrystä tekniikoista, eteenkin etäisyydestä
ja ajoituksesta. Kata selkeyttää myös opettajan ja oppilaan rooleja
kendossa ja avaa portin kendon perinteisiin harjoittelumuotoihin. Fyysisesti
kata vaatii hyvää keskittymistä. Se kehittää hengitystekniikkaa,
ryhtiä ja katseen ja liikkeen koordinaatiota. Kendo kata eli Nippon Kendo
Kata syntyi suurten miekkamestareiden yhteistyönä jo vuonna 1912.
Otteleminen on tärkeä harjoitusmuoto kendossa: se
kertoo sen, mitä todella osataan tiukassa paikassa. Yksi shiain eli ottelun
päämääristä on oppia tuntemaan itseään ja
siten oppia syvemmin kendoa. Shiaissa kohdataan todellinen minä: yksi pelkää
tappiota, toinen tahtoo voittoa yli kaiken, kolmas on tyyni ja rauhallinen.
Joskus shiai saa ottelijat elämään, joskus taas jännitys
ja paine halvaannuttaa kilpailijan toimintakyvyttömäksi. Kullakin
ihmisellä on omat henkilökohtaiset taipumuksena, jotka tulevat esiin
shiaissa. Shiai on mahdollisuus kohdata todellinen minä, oppien samalla
vahvistamaan heikkouksiaan ja hyödyntämään vahvuuksiaan.
Mikko Salonen